Pakurikääpäteestä on tullut eräänlainen trendijuoma ja yhä useampi ystäväkin on liittynyt käävän ylistäjien joukkoon. Mutta se epämääräinen ulkonäkö, ei-niin-urbaanit hankintatavat (“ota kirves ja mene metsään”) ja toisaalta äänekkäimpien puolestapuhujien tietynlainen hörhöfaktori!
Lyhyesti kiteytettynä, tähän asti tuo omituinen, musta klöntti ei ole mahtunut latinalaisamerikkalais-välimerelliseen hienostelevaan keittööni.
Kaksi kohtaamista muuttaa kuitenkin mieleni.
Ensin tuttavani, hyvinvointivalmentaja Jukka Harju siteeraa Kirsti Kaholksen Helsingin yliopistossa vuonna 1984 tekemää tutkimusta, joka on osoittanut pakurin antivirus- ja antisyöpäominaisuudet kiistattomiksi. Noh, jos voin nojata kokeiluni tuollaiseen tieteelliseen näyttöön niin…
Sattumalta toinen ystävä kertoo samoihin aikoihin, että hän on tilannut ihmeainetta jo keväällä, muttei ole saanut generoitua uskallusta teen keittelyyn. Yhdessä päätämme, että nyt on aika. Saan pari kokeilupalasta, ja laitan kattilan tulelle.
Ja yllätys….sehän maistuu…hyvältä! Hörhöfaktorinkin voi unohtaa, kun onkii (uudelleen käytettävissä olevat) pakurin kappaleet kattilasta, ja kaataa kauniin värisen ja miellyttävän tuoksuisen juoman kannuun tarjoilua odottamaan. Pakurineitsyys on menetetty. Jäämme odottelemaan vaikutuksia.
